Vapaus tuntuu keveytenä koko keholla. Vapaus on virtausta, elämän flowta parhaimmillaan. Virtaan antautumista pelotta, viisveisaamista turhista rajoitteista tai draamoista. Vapaus on siivet, joilla nousemme omiin korkeuksiimme ja ilo, joka tuntuu sielussa saakka.
Olen usein tuntenut olevani kahlittu. Kahlittu olosuhteisiin, yhteiskunnan vaatimuksiin, ystävien tai perheen odotuksiin. Mikään näistä ei kuitenkaan todella voi kahlita minua, ainoastaan minä itse voin itseni vangita. On hurjaa oivaltaa peiliin katsoessaan, millaisen vankilan on itselleen oman päänsä sisälle aikojen saatossa rakentanut.
Olen kokenut tulleeni vangituksi muiden ihmisten taholta, tuntenut muiden asettamia rajoja minulle ja pelossani ja pienuudessani mukautunut niihin. Yhtälailla olen ollut läheisissä ihmissuhteissani vangitsijan roolissa, olen omasta pelostani käsin halunnut rajoittaa ja hallita toista. Molemmissa rooleissa on oman ymmärrykseni mukaan kyse pelosta. Pelosta etten ole tarpeeksi arvokas, tarpeeksi rakastettu, tarpeeksi sitä tai tätä. Olen hylätty ja arvoton, jos en mukaudu. Olen muiden armoilla, jos en voi hallita tilannetta tai toista ihmistä ja lisäksi on aina se riski että sattuu. Sattuu pirskatisti, jos luottaa ja tuleekin petetyksi ja hylätyksi.
Kotrollointi vie meidät kauas vapaudesta. Sen lisäksi, että rakennamme vankilaa muille, kasaamme samalla tukevia, paksuja muureja sisällemme. Näennäinen suoja ja turva, joka tulee minun ja muiden väliin. Aitoa yhteyttä ei voi kuitenkaan löytää muurien suojasta. Ja saattaa olla, että tulee päivä, jolloin joudumme valitsemaan. Joko pidän muurini tai pidän rakkaan ihmisen elämässäni. Mutta kun vapautat itsesi ja toisen, voi yhteinen lento kohti korkeuksia alkaa.
On sisäisiä muureja, joita itse rakennamme itsellemme muita kontrolloiden ja on kahleita, joilla muut meidät vangitsevat. Luulen, että olen saavuttanut pisteen, jossa olen tullut allergiseksi kaikelle kahleiden kilinälle. Reagoin rajusti pienimpäänkin tunteeseen siitä, etten itse saa tehdä päätöksiä oman mieleni mukaan. Olen ollut mukautuja lähes koko elämäni ja tullut pisteeseen, jossa riittää. Ei enää. Minä päätän omasta elämästäni ja olen vapaa.
Tunnen kahleiden läheisyyden keholla puristavana tunteena, vähän kuin olisin kokovartalokipsissä. Mieli reagoi ärsyyntymällä ja hyökkäämällä, välillä ehkä vähän liioitellustikin. Saatan kokea menettäväni vapauteni mitä hassuimmissa yhteyksissä ja purnata pitkään ja hartaasti sääntöjen ja rajoitusten älyttömyydestä tai tunteesta, että joku rajoittaa vapauttani. Olen valmis tekemään paljon töitä asioiden eteen tai venymään, niin kauan kunhan saan itse määritellä mitä teen, milloin teen ja kenen kanssa teen.
Vapaus on kevyt, ihana tunne. Ilmassa leijaileva höyhen, taivaalla liihotteleva lintu, kukkaniitty, tähtitaivas, pärskyävä meri ja villisti laukkaava hevonen. Vapaus on päämäärä, jota kohti haluan ehdottomasti kulkea. Kun olen vapaa, olen onnellinen ja voin hyvin. Ja vaikka tippuisin alas lentäessäni kohti vapautta, ja kohtaisin pettymyksiä matkallani, olen vapaa nousemaan siivilleni aina uudestaan.
Mikä sinua kahlitsee tai mikä sinut saa kontrolloimaan muita ihmisiä? Uskallatko lähteä matkaamaan omien pelkojesi taakse kohti vapautta? Miltä tuntuisi vapautua omasta vankilastasi ja lähteä lentoon hymy korvissa saakka? Mikä on se este, joka sinun tulisi ylittää, jotta olisit askeleen lähempänä vapautta? Entä jos pyyhkisit pölyt siivistäsi ja lähtisit harjoittelemaan lentoa kanssani.
Just living is not enough… one must have sunshine, freedom and a little flower.
(Hans Christian Andersen)