Reseptinä rohkeus

                                                                                        Kuva: Niina Vehmaa

Hihuli hei, huolta nyt ei, merimies näin käy merta päin. Mikki Hiiri merihädässä lastenlaulu alkoi kuulua sisäisistä kaiuttimistani yllättäen aika monen kymmenen vuoden jälkeen. Pohdiskelin pelkoja ja rohkeutta autolla ajaessani ja jostain tuo vanha lastenlaulu pölähti mieleeni. Samalla reissulla pohdintojeni keskelle tupsahti tienvarsimainos, josta ehdin huomata vain jättimäisen tekstin: reseptinä rohkeus.

Ymmärsin olevani omalla pelkojen voittamis -matkallani tällä kesäisellä yhdistetyllä Ikea ja lapsen haku korisleiriltä autoreissullani. Siitä lähtien kun sain ajokorttini reilut 20 vuotta sitten, olen vältellyt moottoritiellä ajoa, koska moottoritiet ja etenkin ohitustilanteet laukaisevat minulla joskus paniikkikohtauksen. Ei ole hauskaa eikä turvallista kellekään, kun kuljettajan näkö alkaa sumentua, kädet hikoilla ja sydän pomppia rinnasta ulos 120 km tuntivauhdissa

Tänään ajoin 500 kilometrin matkan pääosin moottoritietä, ohituskaistalla viihtyen ja itseeni luottaen. Vitsi miten ylpeä olin itsestäni. Ihan yksin en tällä sankarimatkallani ollut, mieheni oli mukana kartturin ja Ikea sherban roolissa, mutta koska hän ei omista ajokorttia, ei häntä varsinaisesti voi laskea mukaan ajovahvuuteen. Niinpä koko hurja moottoritieseikkailu oli vain ja ainoastaan minun varassani.

Tiedän toki, että samainen asia on suurimmalle osalle ihmisistä ihan arkipäiväinen juttu, mutta samalla tein jotain, joka minulle henkilökohtaisesti oli huisin rohkeaa. Ja siinä se jutun juju piileekin, jokainen meistä on oman elämänsä Mikki Hiiri ja käy kohti omia suuria seikkailujaan ja pelkojaan. On turha verrata muihin, vain sinä itse voit tietää minkä verran rohkeutta mihinkin asiaan tai tilanteeseen tarvitset.

On ihmisiä, jotka purjehtivat yksin maailman ympäri tai harrastavat vapaahyppyä ja syvänmeren sukellusta, ja on niitä, joille rohkeinta koskaan on astua siihen hemmetin purjeveneeseen tai hypätä nenästä kiinni pitäen alas laiturilta. Väitän kuitenkin, että molemmilla ihmisryhmillä on ihan samanlaiset mahdollisuudet nauttia elämästä ja elää rohkeasti, toisille meistä siihen vain riittää vähempi.

Pohdittaessa elämän rohkeimpia tekoja tai päätöksiä, liittyvät ne lopulta monesti rohkeuteen kuulla sisintään. On rohkeaa jättää työ, joka ei tunnu hyvältä, lähteä huonosta parisuhteesta, toteuttaa oma suuri unelmansa tai tehdä jotain, mikä pelottaa, mutta mistä on aina haaveillut. On myös rohkeaa uida vastavirtaan ja olla hankala ihminen, jos oman sisimmän kuuleminen niin joskus vaatii.

Rohkeutta on monenlaista ja rohkea on se, joka peloistaan huolimatta kohtaa elämän ja maailman joka päivä uudelleen. Joskus ehkä vähän epävarmana ja tärisevänä, mutta kohtaa kuitenkin. Viisasta on myös ymmärtää, milloin pelottaa liikaa. Aina on oikeus vetäytyä tilanteesta ja altistaa itseään pelolle vähitellen, jos tuntuu että oma sietokyky ylittyy tällä kertaa. Onnistumisen kokemukset syntyvät pienistä erävoitoista, eikä haittaa vaikka välillä ottaisikin vähän takapakkia.

Pelot, jotka hallitsevat jokapäiväistä elämää ja joiden vuoksi joudumme luopumaan asioista, ovat juuri niitä, joita meidän on tarpeen työstää. Samoin kaikki ne pelot, jotka ovat unelmiemme tiellä. Ei suotta sanota, että suurin kasvu tapahtuu epämukavuusalueella. Jos aina tekee samoja turvallisia asioita ja kulkee samoja turvallisia polkuja pitkin, kuinka mikään voisikaan muuttua.

On myös tärkeää löytää itselleen sopivia apukeinoja, kun astelee rohkeuskumppareissaan omalla maailmanvalloitusmatkallaan. Hädän hetkellä hengityksen rauhoittaminen ja tiedostaminen, sisäinen lempeä ja rohkaiseva puhe, kehon painelu ja ylipäänsä kaikki, mikä tuo sisäisestä pelkopuheesta tähän hetkeen, ovat toimivia juttuja. Ne vaativat toimiakseen toistoja ja sinnikkyyttä, mutta kun oppii rohkaisemaan ja rauhoittamaan itseään, on jo pitkällä rohkeuden tiellä.

Ethän jätä rohkeuttasi käyttämättä <3