Mitä tarkoittaa olla totta itselleen?

Soittaessani henkisen kuopan pohjalta ystävälleni, antoi hän minulle viisaan neuvon. Sinun on oltava totta itsellesi. Et voi aina miettiä asioita muiden näkökulmasta, vaan ensin sinun on oltava totta itsellesi ja jos muut eivät siitä pidä, se on oikeastaan heidän päänvaivansa. Tiedän tämän periaatteessa. Mutta nyt asia avautui minulle uudella tasolla, aloin pohtia mitä oikeasti tarkoittaa olla totta itselleen, ja ennen kaikkea aloin tunnustella, miltä tuntuisi olla täysin totta itselleen.

Jos on vain vähän kokemusta siitä, miltä tuntuu tulla kokonaan kuulluksi ja nähdyksi, on vaikea olla totta itselleen. Jos ympäristöllä ei ole ollut kykyä kuulla ja nähdä sinua täysin, kuinka voisitkaan itse osata. Itselleen totta ollakseen on tiedettävä kuka on, on kuultava ja nähtävä itsensä aidosti. Monesti elämän vastoinkäymiset saavat meidät rakentamaan suojakuoria ympärillemme ja löytämään selviytymiskeinoja, jotka kuljettavat meitä kauemmas omasta totuudestamme.

Itselleen totta oleminen voi olla helppoa silloin kun kaikki menee hyvin, mutta elämän vaikeissa käänteissä on usein helpompaa hylätä itsensä ja kiitää ohituskaistaa kohti yleisesti hyväksyttyjä mielipiteitä tai kohti helpompaa ratkaisua. Sitä ajattelee ehkä tekevänsä palveluksen itselleenkin, mutta todellisuudessa jokainen itsensä ohitus vie meitä kauemmas omasta totuudestamme.

Itselleen totta oleminen on oman totuutensa puhumista. Itse olen väistellyt omaa totuuttani monen monta kertaa konfliktien pelossa, olen mukautunut ja joustanut asioissa, jotka oikeasti ovat sotineet sieluani vastaan. En ole kokenut itseäni tarpeeksi arvokkaaksi puolustaakseni omaa totuuttani ja ollakseni itseni puolella.

Minulle masennus ja ahdistus on aiemmin ollut merkki siitä, että olen ohittanut itseni. Sisäinen järjestelmäni reagoi aina samalla tavalla, mutta vasta viime vuosina olen oppinut sitä kuulemaan herkemmällä korvalla. Ja edelleen tulee kohtia jolloin tunnen putoavani, löydän itseni ohituskaistan kuopasta, liian kaukana omasta totuudestani.

Ja kun sitten alkaa puhua omaa totuuttaan, yrittää kuulla sitä tarkasti, voikin käydä niin, että mieli alkaa epäillä. Tulee sisäinen ristiriita ja sotatila. Mieli ei ihan heti mukaudukaan siihen, että nyt tässä kuullaan omaa totuuttamme ja sisäistä ohjausta, vaan epäilee että ehkä olet kuitenkin väärässä. Oman totuuden kuuleminen tarkoittaa joskus, että sinusta tulee pahis jonkun toisen tarinassa. Onneksi silloin on viisaita ystäviä, jotka neuvovat olemaan totta itselleen, vain ja ainoastaan itselleen.

Itselleen totta oleminen on itsensä hyväksymistä kaikkine puolineen. Se on itsensä rakastamista ja itsensä valitsemista yhä uudelleen ja uudelleen. Se on oman totuutensa kuulemista ja ääneen puhumista. Itselleen totta oleminen on myös rehellistä, aitoa ja muita kunnioittavaa, se on sydämen ja sielun kuulemista. Kun olet totta itsellesi, sinulla on turva itsessäsi.

Toivon että sinulla on rohkeutta kuulla omaa totuuttasi ja olla itsesi puolella <3

Essi