Minä rakastan sinua. Ja miten vaikeaa se onkaan, rakastaa toista ehdoitta, ilman odotuksia, ilman vaatimuksia, antaen toisen olla vapaa ja ilman yritystä muuttaa toista haluamakseen. Se sama vaikeus löytää tiensä kaikenlaiseen rakkauteen. Suhteessa ystäviimme, lapsiimme, vanhempiimme, sisaruksiimme ja ennen kaikkea romanttisessa rakkaudessa, rakkauden muodoista ehkä haastavimmassa ja vaikeimmassa. Minä rakastan sinua. Mutta rakastanko kuitenkaan, jos haluaisin sinun olevan toisenlainen, haluaisin sinun tekevän asioita toisin tai haluaisin sinun käyttäytyvän toisin. Silloinhan kyse ei enää ole minun puhtaasta rakkaudestani sinua kohtaan, vaan minusta, siitä mitä minä haluan ja tarvitsen sinulta.
Pystyykö kukaan inhimillinen ihminen rakastamaan toista täysin ehdoitta? Vanhemman rakkaus lapseen on varmasti lähimpänä puhdasta, ehdotonta rakkautta, joka säilyy aina jossain muodossa, tapahtui mitä tahansa. Mutta myös vanhempina me asetamme lapsillemme odotuksia ja ehtoja. Lapset tarvitsevat rajoja ja ohjausta saadakseen kasvaa turvallisesti aikuisiksi, mutta kaikkein eniten he tarvitsevat ehdotonta rakkauttamme. Tosiasiassa meidän lapsemme eivät ole meidän, eikä ole meidän tehtävämme elää elämäämme lastemme kautta. Lapsillamme on omat unelmansa, oma elämäntehtävänsä ja on surullista, jos me vanhempina tukahdutamme lapsiemme ainutlaatuisuuden ja yritämme pakottaa heidät haluamaamme muottiin. Lapsemme ovat valinneet syntyä tähän maailmaan ja tähän elämään kauttamme ja se on mitä suurinta rakkautta. Lapsillamme on vapaus ja oikeus valita mitä he elämältään haluavat ja oikeus oppia kuulemaan omaa sieluaan, sen syvimpiäkin kuiskauksia.
Romanttisessa rakkaudessa me itse valitsemme rakkautemme kohteen. Jokin meissä saa meidät rakastumaan juuri tietynlaiseen ihmiseen. Valintamme on aina oikea siinä hetkessä, koska parisuhteessa haemme itsellemme peiliä, toista ihmistä, joka tuo näkyviin sen hetkisen kasvunpaikkamme ja osoittaa keskeneräisyytemme ehkä kipeämmin kuin kukaan toinen. Ja sitähän me olemme kaikki, keskeneräisiä ja prosessissa, jalostumassa parhaaksi versioksi omasta itsestämme. Osa parisuhteistamme on lyhyempiä, eikä merkityksellinen suhde läheskään aina kestä koko elämää. Toisilla meistä sielunsuunnitelmaan kuuluu kasvaa yhdessä puolison kanssa koko tämä elämä, toisilla yhden elämän mittaiselle matkalle kuuluu useampi merkittävä parisuhde.
Parisuhde on kaikessa kauneudessaan ja raastavuudessaan ennenkaikkea tilaisuus tulla omaksi itseksemme, nähdä toisen heijastamat kipeätkin kohdat itsessämme, ymmärtää miksi toimimme kuten toimimme ja opetella rakastamaan toista ilman ehtoja, ilman vaatimuksia. Rakastaa toista omana itsenään, kaikkine epätäydellisyyksineen ja haavoineen, rakastaa vain, koska hän on hän, opettelemassa aivan samoja asioita kuin minäkin, tehden parhaansa kussakin hetkessä ja rakastaen minua.
Voimme olla täydellisen onnellisia vain, kun sielumme saa kulkea vapaana. Kaikkein suurinta rakkautta on rakastaa toista rinnalla kulkien, jakaen elämänsä yhdessä toisen kanssa ja samalla toista ihmistä ja hänen vapauttaan kunnioittaen. Oli kyse mistä rakkauden muodosta tahansa, toisen ihmisen kunnioittaminen ja hänen ainutlaatuisuutensa näkeminen ja arvostaminen ovat äärimmäisen tärkeitä. Kannamme jokainen mukanamme omia haavojamme ja reagoimme usein tiedostamattamme juuri noiden haavojen kautta kanssakäymisessä meille kaikkein rakkaimpien ihmisten kanssa. Toimimme tavalla, jota emme itsekään usein ymmärrä, ja satutamme sekä itseämme että meille niin rakasta ihmistä. Tie vapaampaan ja onnellisempaan elämään ja aitoon rakkauteen kulkee näiden kipupisteiden läpi, mutta se vaatii meiltä paljon. On uskallettava katsoa itseään täysin paljaana, on nähtävä varjonsa ja kohdattava kipunsa, opittava ymmärtämään itseään ja lopuksi, rakastamaan itseään ehdoitta, ilman vaatimuksia, vain koska minä olen minä. Minä rakastan itseäni, minä rakastan sinua.
Essi <3