Me ihmiset pelkäämme monesti varjoamme, pimeitä puoliamme. Häpeilemme ja yritämme piilottaa pimeyttämme, kaikkea sitä, mikä tuntuu epänormaalilta ja yleisen hyväksynnän ulkopuolella olevalta. Varjo ja pimeys on pelkoja, vihaa, surua, häpeää, kateutta, ahdistusta, sairautta, mitä tahansa mikä ei sovi yhteiskunnan kapeaan muottiin ja ajatukseen normaalista ja kivasta elämästä. Asioita, joita mielellämme haluamme pitää pimennossa ja poissa niin omasta kuin muidenkin tietoisuudesta.
Meillä kaikilla on varjomme, mutta helposti kuvittelemme että juuri minun pimeä puoleni on ainutlaatuinen. Että olen huono ja epäonnistunut, erilainen ja jollain tapaa paha, koska en pääse varjostani eroon. Mutta entä jos onkin niin, että tuo varjo on koko ihmiskunnalle yhteinen. Sama pimeys ja kaikki pelot, kaikki mitä olet aina pelännyt, onkin jotain, joka on olemassa kollektiivisesti. Sinussa ei ole mitään pahaa, ei mitään väärää, ei mitään korjattavaa.
Se mitä pelkäät, ei ole sinussa. Kannamme mukanamme oman sukumme taakkoja monta sukupolvea taaksepäin, kannamme lapsuuden pelkoja, matkan varrella opittuja pelkoja, vihaa ja surua siitä että olemme kaikki jossain kohtaa tulleet hylätyiksi. Kaikki tämä on kuitenkin vain kerroksena todellisen minämme päällä, ei meissä. Ei sielussamme, eikä sydämessämme.
Uskon, ettei kenenkään meidän varjomme ole millään tapaa ainutlaatuinen. Ainut asia, joka meissä on ainutlaatuista ja arvokasta, on meidän sielumme ja valomme. Kaikki ne lahjat, joilla sinua on siunattu ja joista et ehkä itsekään ole vielä täysin tietoinen. Marianne Williamsonin sanoin syvin pelkomme onkin se, että olemme mittaamattoman voimakkaita ja pelkäämme valoamme enemmän kuin mitään muuta.
Syvin pelkomme ei ole heikkous ja riittämättömyys.
Syvin pelkomme on, että olemme mittaamattoman voimakkaita.
Ei pimeytemme pelota meitä, vaan valomme.
Kysymme itseltämme: kuka minä olen olemaan älykäs, upea, lahjakas, mahtava?
Tarkemmin ajatellen, miksi et olisi?
Itsesi vähätteleminen ei hyödytä maailmaa.
Ei kannata yrittää kutistua pieneksi, jotta toiset eivät tuntisi oloaan epävarmaksi seurassamme,
siinä ei ole mitään valaistunutta.
Meidät on kaikki tarkoitettu loistamaan, kuten lapset tekevät.
Ja kun annamme valomme loistaa, annamme tiedostamattamme luvan muille ihmisille tehdä samoin.
Kun vapaudumme peloistamme, läsnäolomme vapauttaa automaattisesti toisetkin.
-Marianne Williamson-
Varjosi on portti sisällesi, kohti omaa valoasi. Varjopuolta ei voi ohittaa, mutta sen ei myöskään tarvitse antaa hallita elämää. Varjoon voi tutustua rauhassa ja rakkaudella. Mitä enemmän pystyt antamaan tilaa kaikelle, mitä sinussa jo on, kuulemaan ja näkemään itsesi kaikkinesi, sitä lähemmäs pääset omaa valoasi. Kaikki me kaipaamme rakkautta, hyväksyntää ja yhteyttä muihin. Voit aloittaa antamalla itsellesi rakkautta ja hyväksyntää ja löytämällä yhteyden itseesi.
Aloita pienillä teoilla, ole itsesi puolella ja pidä itsestäsi hyvää huolta arjen pienissä asioissa. Opettele puhumaan itsellesi niinkuin puhuisit lapsellesi, kauniisti ja kannustavasti. Älä enää kävele itsesi ohi, laita muiden tarpeita itsesi edelle liian usein ja vähättele omia tunteitasi ja tarpeitasi. Ole itse itsellesi kaikkea sitä, mitä kaipaisit tueksesi juuri nyt.
Ja pikkuhiljaa turva sisälläsi kasvaa, varjosi kutistuu, etkä enää anna sen ottaa valtaa tai hallita elämääsi. Tulee tilaa valolle, elämälle, ilolle ja keveydelle. Alat löytää sisäisiä aarteitasi, niitä, jotka tekevät sinusta ainutlaatuisen. Löydät pikkuhiljaa omaan voimaasi, etkä enää pelkää sitä, vaan ymmärrät sen merkityksen. Sinulla on lupa loistaa omana itsenäsi, olla valona muille. Sinä olet ainutlaatuinen ja sinulla on sisälläsi lahjoja ja aarteita, joita kellään muulla ei ole. Loistathan kirkkaana!
Auringon säteitä kesääsi,
Essi