Kuinka löytää oma voimansa?

You have always had the power my dear, you just had to learn it yourself.
-The Wizard of Oz

powerMeillä jokaisella on elämässämme kasvukohtia, niitä kipeitä sokeita pisteitä, joihin törmäämme yhä uudelleen ja uudelleen. Mitä enemmän avaudumme itsellemme ja heräämme näkemään elämää laajemmasta perspektiivista, sitä syvemmin ja tietoisemmin törmäämme näihin kasvukohtiin. Maailmankaikkeus ravistelee meitä hereille ja kohti kasvua aina sopivan hetken tullen, asettaen polullemme haasteita erilaisten vastoinkäymisten ja hankalalta tuntuvien ihmisten muodossa. Kunnes sitten eräänä päivänä boom, ehkä ymmärrämme ja näemme asiat täysin kirkkaina. Todellisuudessa universumi on käyttänyt tähän herättelyyn jo pitkän aikaa, ja olemme kerros kerrokselta saaneet nähdä ja ymmärtää omat kipupisteemme ja kasvupaikkamme. Ja vaikka kasvumme onkin elämän mittainen prosessi, olemme ehkä päässeet askeleen lähemmäs oman sielumme totuutta.

Suurin henkilökohtainen kasvupaikkani on ollut oman voimani löytäminen ja omassa voimassani ja energiassani vahvasti pysyminen. Kilttinä, miellyttämisenhaluisena ja rauhaa rakastavana ihmisenä olen miljoonat kerrat asettunut mieluummin kynnysmatoksi kuin avannut suuni kertoakseni oman mielipiteeni tai puolustaakseni itseäni tai minulle tärkeitä asioita. Edelleen olen tuolla polulla, joka vie minua kohti itsenäistä, itseään kunnioittavaa ja rakastavaa, vahvaa naista, joka tiedän sisimmässäni olevani. Tänään olen kuitenkin askeleen lähempänä tuota naista ja kiitän siitä ennen kaikkea itseäni ja kaikkia opettajiani, niitä ihmisiä, jotka olen kokenut hankalina, ilkeinä tai voimaani vievinä. Olen tarvinnut kaikki nuo opetukset löytääkseni sen, mikä on koko ajan ollutkin sisälläni, oman voimani.

Oman voimamme löytämiseen voi kulua joskus koko elinikämme ja jos emme tämän elämän aikana ole valmiita kutsua kuulemaan, jatkuu tarina ja opetus seuraavassa elämässä. Ja kuitenkin, olemme juuri nyt siinä kohtaa missä meidän kuuluukin olla. Olemme tarvinneet kaikki nämä vuodet kypsyäksemme rauhassa ja löytääksemme oman totuutemme tässä totuuksia täynnä olevassa maailmassa. Meidän totuutemme myös muuttuu ja kasvaa edelleen, me jatkamme omaa henkistä kasvuamme ja tulee uusia kasvupaikkoja. Mutta juuri nyt olemme kaikki oikeassa kohtaa omaa elämäämme.

Jokainen meistä tarvitsee omaa voimaansa ja elämä tarjoaa meille kaikille oppaita ja työkaluja matkan varrelle, jotta löytäisimme ja omistaisimme oman voimamme ja näkisimme oman kauneutemme ja valomme. Kaikkein hankalimmilta ja inhottavimmilta tuntuvat tilanteet ja ihmiset ovat yleensä juuri noita oppaitamme, mutta voi olla että tarvitsemme hieman välimatkaa asioihin, ennenkuin pystymme näkemään ne opetukset ja viisaudet, jotka tilanteisiin kätkeytyvät. Oppaitamme ovat myös läheiset ihmisemme, jotka monesti auttavat meitä peilamaan ja näkemään asiat selkeämmin, rohkaisevat meitä polullamme ja ovat tukenamme silloin kun sitä tarvitsemme.

Minulle yksi tärkeimmistä ja rakkaimmista elämän tarjoamista työkaluista oman voimani löytämiseen on ollut jooga, joko fyysisenä asanaharjoituksena, hengitysharjoituksena, meditaationa tai joogafilosofian tarjoamana elämänohjeena. Joogaharjoitus tuo meidät vääjäämättä lähemmäs omaa todellista itseämme, paljastaen ehkä heikkoutemme, mutta tarjoten samalla myös vastauksen ja avun tiellämme kohti mielenrauhaa ja rakkautta. Joogaharjoitus vahvistaa ja avaa kehoamme, auttaa energioitamme virtaamaan esteettömämmin, kirkastaa ja rauhoittaa mieltä ja auttaa meitä ennen kaikkea avautumaan sille mikä on todellista ja tärkeää. Jooga on yhdistymistä, liikkeen ja hengityksen, kehon ja mielen, sielun ja ulkoisen olemuksemme liittoutumista yhdeksi kauniiksi kokonaisuudeksi.

Meillä on jokainen päivä uusi mahdollisuus ottaa askeleita polullamme kohti voimaantumista ja oman rakkaudellisen voimamme käyttöönottoa. Oma voimamme auttaa meitä seisomaan vakaana myrskynkin keskellä, kunnioittamaan ja rakastamaan itseämme ja sanomaan EI silloin, kun rajojamme loukataan tai muuten koemme sen tarpeelliseksi. Oma voimamme on mitä suurinta rakkautta itseämme ja muita kohtaan.

May the force be with you <3
Essi